Helsinki - Delhi - Agra - Varanasi - Pokhara - Kathmandu - Hong Kong - Beijing - Shanghai - HK - MV Pacific Link - Los Angeles - ... - Seattle - Vancouver - ...
Vielä pari viikkoa sitten luulin olevani kiinnostunut isoista kaupungeista ja halusin päästä tutustumaan Los Angelesiin ja San Fransiscoon useammankin päivän ajan. En nyt muista mitkä minun odotukset ja mielikuvat olivat, mutta joka tapauksessa LA oli hieman shokki minulle. En ole aiemmin käynyt Amerikan mantereella.
Vaikka Intiasta ja Yhdysvalloista muuten on hankala puhua samassa lauseessa, oli kokemus LA:sta ensimmäisenä päivänä mereltä palattua samantyyppinen kuin aikoinaan saavuin ensimmäistä kertaa Delhiin. Lähinnä hämmästelen kaikkea mitä näen. En oikein tiedä voinko uskoa silmiäni, olo on jotenkin epätodellinen. Onko tämä paikka tosiaankin oikeasti tällainen kuin tämä on? Intiassa en voinut uskoa että jokin paikka oikeasti voi olla - no sellainen kuin se Intia nyt on. Täällä taas luulin joutuneeni televisioon.
En ole aivan varma mitä mieltä tästä maasta ja maan asukkaista kuuluu nykyään olla. Kriittisyys on ollut minulle luontevaa, sillä minulla on jostain syystä ollut hieman taipumus kiinnittää asioissa ensimmäiseksi huomiota siihen mikä on pielessä. Vasta myöhemmin, jos silloinkaan, olen muistanut huomata monien asioiden olevan myös ihan hyvin.
Hyvissä ajoin ennen tätä koko matkaa olin esimerkiksi luonut mielessäni koko joukon kauhuskenaarioita siitä mikä missäkin maassa ja paikassa tulee menemään pieleen, miten, ja kuinka pahasti. Olin aivan varautunut jo siihen että heti ensimmäisessä paikassa minut mukiloidaan, lompakkoni ja tilini putsataan ja joudun palaamaan samantein kotiin paluupostissa. Eli koska selvisin ensimmäisestä päivästä, niin kaikki mitä matkalla sen jälkeen on tapahtunut on tavallaan ollut pelkkää plussaa. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi osan murehtimisajasta voinut ehkä käyttää myös matkan suunnitteluun siltä varalta, että kaikki menisikin ihan hyvin.
Sama juttu tämän paikan kanssa. Laivamatkalla minulla oli paljon aikaa murehtia tulevaa Amerikanpätkää. Ensimmäisenä mieleeni tuli pitkä lista negatiivisia asioita tästä paikassa. Sain itseni kuitenkin ajattelemaan, että täytyy täällä jotain hyvääkin olla. Pakko. Ettei jopa olisi lopulta niin, että kaikista eniten pelkään huomaavani tämän olevankin aivan mukava paikka. Sehän olisi kauheta. Joutuisin arvioimaan uudelleen ison kasan aikojen saatossa hioutuneita valmiita mielipiteitäni. Hirveä vaiva.
Usko joutui heti koetukselle toisena yönä hostellissa Hollywoodissa. Jätin autoni hämärähkölle parkkipaikalle aivan majapaikan viereen. Keskellä yötä heräsin meteliin ja huutoihin ulkoa. No nytkö siellä jo ryöstetään, raiskataan ja murhataan viattomia? Aamulla menin tarkastamaan vahingot. Ei mitään. Auton ovetkin olivat olleet yön auki, mutta ei ollut kiesi kelvannut edes yöpaikaksi asunnottomille.
Vähitellen olen opetellut yhä enemmän paikallisille tavoille ja hymyilemään ja ottamaan rennosti kuten Kaliforniassa kuuluukin. Olen oppinut muuttumaan autoksi ulos lähtiessäni ja olen oppinut syömään hampurilaisia. Olen oppinut kääntymään oikealle punaisissa valoissa ja vastaamaan aina ”pieni”, kun ravintolassa kysytään haluamaani annoskokoa. Olen myös oppinut kuuntelemaan kantria maantiellä sekä ääntämään suomenkielisiä kappaleiden nimiä englanniksi autostereoiden puheentunnistimelle.
Nyt ensimmäisen viikon jälkeen silmät alkavat vähitellen tottua tähän ympäristöön ja alan oikeasti nähdä mitä ympärilläni tapahtuu. Lähes kolmenkymmenen vuoden altistus television ja elokuvien virtuaaliamerikalle on täyttänyt mieleni kaikenlaisilla ihmeellisillä kuvitelmilla ja ennakkoluuloilla, jotka sekoittuvat jatkuvasti yhteen todellisten havaintojeni kanssa luoden hieman unenomaisen kokemuksen.
Tälle mantereelle astuessani en ollut järin innoissani tulevasta parista viikosta. Olin jo hieman väsynyt ja melkein valmis palaaman kotiin. Tästä on kuitenkin kuin vahingossa tulossa hyvää vauhtia koko matkan paras pätkä. Vasta täällä itse asiassa toteutui lopulta alkumatkan ajatus matkustaa mahdollisimman vähillä suunnitelmilla. Aasian puolella joutui koko ajan olemaan päivän pari etukenossa miettimässä missä on ja mihin menee, varamaan yöpaikkoja ja matkalippuja. Täällä olen joka päivä voinut huoletta mennä mihin milloinkin olen halunnut ja etsiä yöpaikan sieltä minne satun illalla päätymään. Aamulla voin sitten vain pakata reppuni ja jatkaa taas matkaa – jonnekin.